Heippa pitkästä aikaa kaikille jotka ovat päivitystä jo odotelleet!
Vierähti tuo kesä niin äkkiä, etten ehtinyt tännekään mitään päivittää. Nyt kuitenkin sateisena lomapäivänä on hyvä lisätä tänne kesän ja alkusyksyn aikaan saannoksiani... Paljon on ollut työnalla ja osa on edelleen. On hieman pidempiä projekteja sekä joulupukin konttiin sekä omaksi iloksi. Niistä päivitän sitten tuonnempana lisää.
Kesällä tein muutamat sukat. Tässä niistä yhdet. Ohje on ollut jossain Novitan alkuvuoden lehdessä, en muista oliko kevään vai kesän. Lankana perinteinen 7-veljestä ja puikot 3,5. Sukat ovat jo lähteneet eteenpäinkin. :)

Yhdet sukat tein myös serkkuni vaimolle, joka täytti kesäkuussa 30-vuotta. Lankana oli 7-veljestä papukaija, puikot 3,5 ja ohje löytyy Novitan uusimmasta lehdestä. Malli on niin kiva, että nämä tuli tehtyä myös viininpunaisina ja luulenpa, että muutamat teen vielä lisääkin. Pukinkonttiin tai muuten vaan lahjavarastoon...


Innostuin kokeilemaan myös kirjolapasten neulomista kesän aikana ja lopputulos on tässä. Ohje löytyi muistaakseni jostain vanhasta kotivinkistä, en kyllä yhtään muista mistä numerosta. Pakko sanoa, että olivat haasteelliset neuloa. Kuvio ei ollut mitenkään yksinkertainen eikä sitä ulkoa oppinut. Näitä en lupaa toisia tehdä enää ihan heti uudelleen. ;) Mutta niin kivat niistä tuli, että ajattelin pitää itse, vaikka ensin ajatuksena oli laittaa nekin pukin konttiin. Lankana 7-veljestä ja puikost 3,5.

Tällaisia tällä kertaa. Yritän nyt syksyn mittaan parantaa tapani ja käydä tätä päivättämässä taas hieman useammin. ;)
08.05.2011 - 20:36 / Kategoriat: Huivit
Hyvää Äitienpäivän iltaa kaikille!
On taas hetki vierähtänyt viimeisestä päivityksestä, mutta vihdoin tuli jotain valmiiksi niin saan taas lisättyä kuvia. :) Tein siis rakkaalle kummitädille 60-vuotis lahjaksi alla näkyvän liivin / huivin. Tätä on tullut tehtyä viimeinen viikko illat läpeensä... Projekti kesti kaiken kaikkiaan maaliskuulta asti. Ohje on löytynyt Novitan syksy 2010 lehdestä. Lakana on ollut Novitan Rose Mohair ja puikkona pyöröpuikko 5, 80 cm. Lankaa meni kaikkiaan muistaakseni 8,5 kerää. Vielä kerran oikein paljon onnea rakkaalle kummitädille! :)

Tässä lähempää kuvaa kuviosta. Ja alla huivi vielä omistajansa yllä.


Tällä hetkellä on projektina menossa itselle kesäpaita Novitan kesä 2011 lehdestä. Siinä on nyt takakappale puolessa välissä... ;) Ja täytyy sanoa että siinä Miami lanka on huomattavasti mukavampaa neuloa kuin tuo Rose Mohair. Se on yllättävän työlästä neuloa, ja etenkin purkaa... ;)
Nyt jälleen puikot käteen... :) Aurinkoista kesän odotusta kaikille!
Hyvää sateista torstai-iltaa kaikille!
On hieman kelit vaihtuneet tässä välillä. ;) On mennyt aika nopeasti eikä ole ehtinyt täällä sitten kuitenkaan päivitellä kummemmin. On ollut hieman laiskan puoleista tuo kutominenkin, tuli sairaslomalla hetkellinen kyllästyminen ja niska-hartia seutu meni ihan jupattiin. Nyt taas on kuitenkin päässyt makuun ja pari juttua on valmistunut. Parit sukat ja yksi neuletakki itselle, alla kuvia luomuksista. :)
Alla naisten sukat, koko 38. Lankana 7-veljeksen Raitaa ja puikot pambut 3,5. Kirjoitetaanko tuo muuten bambut vai pambut? ;) No, nyt ne on kovalla p:llä...

Toiset naisten sukat kokoa 38. Lanka jälleen Novitan 7-veljestä ja puikot pambut 3,5. Ohje löytyi Novitan lehdestä Talvi 2010. Tuossa tumman ruskeassa langassa ei kovin hyvin valitettavasti kuvio näy. Nämä sukat ovat jo lähteneet maailmalle. :)

Alla viimeisimmäksi valmistunut neuletakki itselleni. Ohje on Novitan lehdestä Syksy 2009. Lankana tässäkin Novitan 7-veljestä, puikot olivat pambut 5 mm. Jakku on tehty ns. taikajakkuna. Selän sileä osa, hihat ja kaarroke erillisinä osina. Kaarroke tehtiin lyhennetyillä kerroksilla. Ihan kiva siitä tuli, on kiva tuon kaarrokkeen kuvio. Haasteellinen se oli ensin oppia, mutta kyllä se sitten jäi päähän lopulta.

Lopuksi vielä pieni "kevennys". Tässä kuva minusta ja "pienestä" sylikoirastani... ;)

Huomenta jälleen!
Nyt on nuo parit keskeneräiset villasukat valmistuneet ja tässä niistäkin hieman kuvia. Palmikkosukista harmaat ovat itselleni (pariin kertaan jo käytetyt) ja nuo pinkit ovat lähdössä rakkaalle siskolleni postikuljetuksessa Jyväskylään. Vaikka sitten hieman myöhäisenä ystävänpäivän lahjana... :) Ja nämä sukat on neulottu Katjuskalta saaman ohjeen mukaan. Itselläni nuo sukat jäävät juuri alle polven, mutta siskollani ovat yli polven -sukat. Lankana ollut 7 veljestä ja puikot toisissa 3,5 ja toisissa 4 + palmikkopuikko.

Ja vielä lähikuvaa palmikosta...

Nämä vihreä - harmaat raitasukat ovat sitten lähdössä Sotilaskotiyhdistyksen kautta jollekin tänä vuonna aloittavista alokkaista. Tämä oli sellainen mukava ajatus yhdistykseltä ja martoilta, että jokainen tämän vuoden alokas saisi käsin neulotut villasukat. Olihan tähän sitten yksi pari neulottava, kun on ajatuksena minusta niin hieno! Lanka 7 veljestä ja puikot bambut 3,5.

P.S. Sääpäiväkirjaan sen verran, että aamulla oli klo 9 mittarissa -30 astetta. Hrr!!!
Kirpsakka pakkaskeli jatkuu edelleen... Näin aamulla onkin mukava päivittää blogiin vanhoja tekemisiä kahvikupposen kera. :)
Tässä on viime syksyn projektini kun lupauduin tekemään hyvälle ystävälleni palmikkoneuletakin Novitan syksyn 2009 lehdestä (muistaakseni tämä on siitä). Lankana neuleessa on käytetty Novitan Isoveli-lankaa ja puikot olleet nro 5 + palmikkopuikko. Tämä on suurin työni mitä olen ikinä tehnyt, mutta aika tyytyväinen olen lopputulokseen. :) Alla neuleesta kuva omistajansa päällä sekä edestä että takaa.

Tässä vielä hieman lähikuvaa palmikosta.

Nämä tossut ovat valmistuneet viimeksi hyvän ystäväni lapsen ristiäisiin. Kuvan laatu ei ole väreiltään paras mahdollinen, mutta eiköhän siitä sen verran selvää saa. Lankana olen käyttänyt Novita Woolin luonnonvalkoista, puikot bambut nro 3. Ohjeen löysin Novitan sivuilta.

16.02.2011 - 10:19 / Kategoriat: ei kategorioita
Hei vaan kaikille!
Olen siis vajaa 30-vuotias eronnut nainen ja intohimoinen kutoja. Sain vihdoin aikaiseksi (työkaverini kannustuksella) perustaa itselleni käsityöblogin, johon saan itselleni muistiin ja talteen tekemiäni neuleita. Oikeastaan sain aikaiseksi tämän nyt sen vuoksi, että polveni tähystettiin pari päivää sitten ja siitä seurasi 5 viikon sairasloma toipumista varten. Nythän ei siis ole aikaa muulle kuin käsitöille ja netissä roikkumiselle... ;)
Kutominen on itselleni tullut enemmän harrastuksiini näin aikuisiällä. Olen aina pitänyt kutomisesta, mutta nuorempana ei riittänyt intoa niin pitkälle, että mikään olisi valmistunut loppuun saakka... Nytkin on menossa monta eri projektia päällekäin, mutta aina sieltä joku tulee myös valmiiksi asti. Tämä taitaa olla kaikkien käsityöihmisten ongelma, pitää olla montaa erilaista kesken, kun sormet syyhyävät koko ajan aloittamaan jotain uutta ja vanhat eivät ehdi valmistua siiheksi... Olen vielä ollut sen verran noviisi näissä hommissa, että en ole käyttänyt kuin Novitan lankoja ja ohjeita. En ole uskaltanut kokeilla / löytänyt uusia lankoja ja tähän toivon saavani vinkkejä näistä blogeista. Lisäilen tänne kuvia sitä mukaa kun valmiista töistä niitä saan. Tällä hetkellä kesken on itselleni neuletakki (Novitan talvi 2010 -lehdestä), rakkaalle siskolleni yli polven villasukat sekä armeijan harmaisiin meneville alokkaille villasukat.
Seuraavien viiden viikon aikana päivittelen varmasti suht tiuhaan blogia, mutta sen jälkeen jää nähtäväksi kuinka aktiivinen jaksan olla töissä käynnin ohella. Laittakaahan minulle kommentteja ja vinkkejä tulemaan! :)
-Ruska-
P.S. Tänään on aurinkoinen keli, mutta hyytävän kylmää, mittarissa vieläkin -22 astetta.
|
Kirjoittaja
Olen intohimoinen neuloja ja tämä blogi on itselleni ns. käsityöpäiväkirja, jotta tekeleeni jäävät itselleni muistiin jonnekin. Olen vajaa kolmekymppinen työssäkäyvä nainen. Omaan karvaisen Manta-lapsen, joka on siis vajaa 8-vuotias koiruus. Harrastukseni ovat aina olleet jollain lailla urheiluun liittyviä, mm. pesäpallo ja salibandy, mutta mukaan on sopivasti näin aikuisiällä mahtunut myös kutominen (kuten meillä päin neulomista kutsutaan).
Email: ruskanneuleet@gmail.com
|